Uutiset
Väitös: Skitsofrenian oireita voidaan helpottaa kuntoutuksella
Lääketieteen lisensiaatti Pauliina Juolan väitöstutkimuksessa havaittiin, että skitsofreniasta toipuminen on mahdollista. Toipumisella tarkoitettiin sekä vähäisiä oireita että hyvää toimintakykyä vähintään kahden vuoden ajan. Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli löytää tekijöitä, joiden avulla myöhempää taudinkulkua pystyttäisiin ennustamaan. Tutkimusaineistona oli Pohjois-Suomen vuoden 1966 syntymäkohortti. Aineistossa huonompi ennuste oli niillä, jotka olivat sairastuessaan nuoria ja naimattomia, joilla sairaus alkoi hitaasti […]
Lue lisääKela maksaa lokakuusta lähtien osakuntoutusrahaa
Lainmuutoksella halutaan lisää joustoa kuntoutuksen ja työn yhdistämiseen. Kela voi jatkossa maksaa puolet kuntoutusrahan määrästä sellaiselta kuntoutuspäivältä, jona henkilö on osallistunut sekä kuntoutukseen että tehnyt työtä. Osakuntoutusrahaa maksetaan kun henkilö työskentelee kuntoutuspäivänä enintään 60 % normaalista työajastaan palkkatyössään tai omassa yrityksessään. Kuntoutus ja työ voidaan yhdistää aikaisempaa joustavammin. Kuntoutusta voidaan toteuttaa paremmin myös avomuotoisena, Kelan […]
Lue lisääEläketurvakeskuksen tutkimus: Ammattilaisten parempi yhteistyö auttaa osatyökykyisiä työhön
Työuria voitaisiin pidentää tukemalla nykyistä paremmin osatyökyisten kuntoutumista takaisin työhön. Haasteita aiheuttaa kuitenkin se, että vastuu kuntoutuksesta jakautuu lukuisille toimijoille. Eläketurvakeskuksen (ETK) julkaisemassa tutkimuksessa selvitettiin, miten osatyökykyisten työhön paluun tukemiseen osallistuvat ammattilaiset kokevat eri toimijoiden välisen yhteistyön, tiedonkulun ja vastuunjaon. Tutkimuksessa haastateltiin kaikkiaan 24:ää työkykyasioiden ammattilaista pääkaupunkiseudulla ja Etelä-Savossa. Haastattelut osoittivat, että viimeaikaiset lakiuudistukset ovat […]
Lue lisääMielenterveystoimijat: Hallitusohjelmaan psyykkisen hyvinvoinnin ohjelma
Mielenterveysongelmat aiheuttavat 4 miljoonaa sairauslomapäivää vuodessa. Työuria voidaan pidentää edistämällä mielenterveysongelmiin sairastuneiden paluuta työelämään, toimijat esittävät. Suomalaisista mielenterveystoimijoista koostuva Mielenterveyspooli esittää Suomen hallitusohjelmaan psyykkisen hyvinvoinnin ohjelmaa, Mielenterveysseuran tiedotteessa kerrotaan. Mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla noin 5 miljardin euron kokonaiskustannukset. Psyykkisen hyvinvoinnin ohjelmalla tuettaisiin syrjäytymisen ehkäisyä ja julkisen talouden vakauttamista. Kansalaisten mielenterveys ei parane mielenterveyspalveluja lisäämällä, vaan […]
Lue lisääTuoreessa Kuntoutusportin uutiskirjeessä palataan kuntoutuspäiville ja pohditaan asiakkaan asemaa
Lähes 50 esitystä Valtakunnallisilta kuntoutuspäiviltä, Kelan uutta kuntoutustilastoa…ja muuta! Avaa uutiskirje tästä. >>
Lue lisääKelan kuntoutukseen osallistui viime vuonna yli 100 000 kuntoutujaa
Kuntoutuspsykoterapiasta tuli Kelan toiseksi yleisin kuntoutusmuoto harkinnanvaraisen kuntoutuksen jälkeen, selviää julkaistusta tilastokatsauksesta. Kelan järjestämään kuntoutukseen osallistuneiden henkilöiden määrä ylitti viime vuonna ensi kertaa 100 000 henkilön rajan vuonna 2014. Kaikkiaan kuntoutujia oli 107 110, mikä oli 8,4 % enemmän kuin edellisvuonna. Kelan yleisin kuntoutustoimenpide on aikuisten psykoterapia, johon vuonna 2014 osallistui 17 060 henkilöä. Vuonna […]
Lue lisääKuntoutuspäivien 2015 aineisto julkaistu
Aineisto löytyy Kuntoutussäätiön verkkosivuilta tästä linkistä. >> Kuntoutusportti on Kuntoutussäätiön ylläpitämä verkkopalvelu.
Lue lisääSTM: Kuntoutumisen edellytyksenä palvelujen ja etuisuuksien joustava yhteensovittaminen
Monialaista kuntoutusta käsittelevässä raportissa kuntoutukselle halutaan vahvempaa valtakunnallista ja alueellista koordinaatiota. Sosiaali- ja terveysministeriön monialaista kuntoutusta käsittelevä raportti on julkaistu. Sen mukaan kuntoutusjärjestelmä vaatii parempaa ohjattavuutta, jotta asiakkaalle voidaan taata mahdollisimman onnistunut kuntoutusprosessi. STM:n tiedotteessa todetaan, että yhdenvertaisuuden kannalta on ongelmallista, että oikeus kuntoutukseen määrittyy osajärjestelmästä riippuen joko subjektiivisena oikeutena, tarvearvioinnin tai määrärahojen perusteella. Kuntoutumisprosessi […]
Lue lisääKuntouttajamitali Tervalammen kartanolle
Kuntoutussäätiön hallitus on myöntänyt vuoden 2015 kuntouttajamitalin Helsingin kaupungin päihdekuntoutuslaitos Tervalammen kartanolle. Mitali jaettiin Kuntoutussäätiön järjestämillä Valtakunnallisilla kuntoutuspäivillä 10.3.2015. Perusteluissa todettiin, että Tervalammen kartano yhdistää esimerkillisellä ja uudella tavalla ammatillisen kuntoutuksen, vertaistoiminnan ja kuntoutuksen ammatillisuuden vaatimukset. Palkinnon vastaanottanut vertaisohjaaja Juha Utter korosti, että vertaisohjaaja ja kuntoutuja ovat samalla viivalla, vaikka vertaisohjaa onkin ikäänkuin siirtynyt ”toiselle […]
Lue lisääDesign for All -verkosto siirtyy Esteettömyyskeskukselle ja Avaavalle
Suomen Design for All (DfA) edistää ympäristön, liikenteen, palvelujen ja tiedon esteettömyyttä ja saavutettavuutta. DfA siirtyy vuoden 2015 aikana Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta Esteettömyyskeskus ESKElle ja Avaavalle. Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE:n tehtäviä ovat muun muassa vaikuttaminen, tiedon jakaminen, materiaalin tuottaminen, koulutus, ohjaus ja neuvonta käyttäjien näkökulmasta. Avaava on Karanttia Oy Perusturvaan kuuluva esteettömyyteen ja saavutettavuuteen erikoistunut […]
Lue lisää