Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Väitös: Avohoidon lisääntyminen ja mielenterveystyön ekspansio leimallista mielenterveyspolitiikalle

Anna Alanko on väitöskirjatutkimuksessaan selvittänyt, millaisin keinoin ja perustein mielenterveyden hoitoa on Suomessa kehitetty 1960-luvun puolivälistä nykypäivään.

Tutkimuksen mukaan mielenterveyden hoitoa kohentamaan pyrkineet hankkeet ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet tekemään samankaltaisia ehdotuksia, kuten psykiatristen sairaalapaikkojen vähentäminen, avohoidon lisääminen ja mielenterveyskuntoutujien työnteon lisääminen.

 

Painopiste kuntouttavasta suojatyöstä lievemmin oireilevien palkkatyön tukemiseen

Samat kehittämiaehdotukset ovat kuitenkin saaneet eri aikoina eri sisältöjä. Ajanjakson alkupäässä mielenterveyspolitiikan keskipisteessä olivat vakavasti sairaiksi ymmärretyt ja se, miten heitä voidaan tukea elämään psykiatristen sairaaloiden ulkopuolella. Heille pyrittiin tarjoamaan kuntouttavaksi katsottua suojatyötä, mutta työssäkäyntiä ei sinänsä pidetty hoidon tai painotuksen ehtona.

Nykyaikaa kohti tultaessa mielenterveystyön parantamiseksi tehdyissä hankkeissa painottui työkykyisten, lievistä mielenterveyden häiriöistä kärsivien mielenterveyden vaaliminen ja palkkatyön painotus mielenterveyspolitiikassa lisääntyi.

 

Avohoidon lisäämisen perusteet vaihdelleet

Analysoiduissa kehittämishankkeissa psykiatrisen sairaalahoidon vähentämistä ehdotetaan ratkaisuksi lähes mihin tahansa mielenterveystyössä havaittuun ongelmaan. Ehdotus näyttääkin toteutuneen, sillä psykiatristen sairaansijojen määrä on tällä hetkellä moninkertaisesti pienempi kuin se oli korkeimmillaan 1970 luvun puolivälissä.

Sairaalahoidon vähentäminen eli dehospitalisaatio ja mielenterveyspolitiikka ovat syvästi kytkeytyneet suomalaiseen hyvinvointipolitiikkaan. Suomessa dehospitalisaatiota suunniteltiin 1970–1980 -luvuilla, hyvinvointivaltion kulta-ajaksi ymmärretyn laajenevan hyvinvointivaltion aikana, mutta sairaalahoidon vähentämisen toteutus 1990-luvun jälkeen on paikoitellen muistuttanut niukkuuspolitiikkaa.

Hyvinvointivaltion muutosten ja dehospitalisaation ohella mielenterveyspolitiikkaan on tutkitulla ajanjaksolla vaikuttanut mielenterveyspalveluiden käytön, kysynnän ja soveltamisalan laajeneminen, jota tutkija nimittää ’mielenterveystyön ekspansioksi’.

Tutustu Ylen juttuun väitöskirjaan liittyen


Anna Alanko:
”Improving mental health care. Finnish mental health policy rationale in the era of dehospitalisation.” (Mielenterveystyötä parantamassa. Suomalaisen mielenterveyspolitiikan perustelut sairaalahoidon vähentämisen aikakaudella.)

 

 


Sisältö päivitetty 20.12.2017