Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Mikä on kuntoutuksessa lapselle merkityksellistä toimintaa? Lapsen kuntoutumiseen uusia työtapoja ja välineitä

LOOK-hankkeessa on yhteiskehitetty kuntoutettaville lapsille ja heidän perheilleen ammattilaisten kanssa uusia, osallistavia välineitä. Välineiden kehittämisessä on ollut mukana vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta saavia lapsia, lasten vanhempia sekä kuntoutuksen ammattilaisia, kaikkiaan yli 400 kehittäjää.

 ”Hankkeessa on onnistuttu kehittämään työtapoja ja välineitä, jotka oikeasti auttavat sukeltamaan lapsen maailmaan ja mikä on kuntoutuksessa lapselle merkityksellistä toimintaa; sähköinen -sovellus (toimii tietokoneilla ja tableteilla) ohjaa näkemään ja lähtemään liikkeelle lapsen arjesta.

Lapsen, perheen, ympäristön näkökulmasta havainnoidaan, mitä kuntoutuminen tarvitsee”, kertoo tuloksista projektipäällikkö Salla Sipari.

Hankkeen aikana on etsitty kuntoutuksen hyviä käytäntöjä haastattelemalla lapsia, vanhempia ja terapia-alojen ammattilaisia. Ennalta-arvaamaton tulos oli, että kehitetyt välineet soveltuvat eri vaiheisiin kuntoutusprosessia.

”Tärkeintä olisi hankkeessa tehdyn työn perusteella, että lapsen ja perheen on voitava ennakoida, mitä seuraavaksi tapahtuu kuntoutumisessa”, Sipari täsmentää.

 

Uusi e-julkaisu edistää lapsen merkityksellistä toimintaa kuntoutuksessa

Hankkeessa on kehitetty e-julkaisu Lapsen metkut, lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa. Kirja sopii kaikille lapsille ja nuorille, joilla on erityisiä tuen tarpeita.

Metkut on suunniteltu joustaviksi toimintatavoiksi, joita voi soveltaa käytännössä monella tapaa lapsi- ja perhelähtöisesti. Metkuja voi käyttää kertaluontoisesti tai edetä vaiheittain – ensisijaisesti lapsentahtisesti. Metkut vahvistavat lapsen osallistumista ja mahdollistavat voimavaralähtöisen, lapsen, perheen ja ammattilaisten yhteisen oppimisprosessin.

 

Tutustu koko sivustoon:
Lapsen metkut. Lapselle merkityksellinen toiminta kuntoutumisessa

 

Lue lisää Metropolian sivuilta

 

 


Sisältö päivitetty 20.12.2017