Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Kuntoutuksen hyviä käytäntöjä sosiaali- ja terveysalan muutoksessa esillä seminaarissa

Kuntoutuksen alan toimijoille on tarjolla maksuton seminaari kuntoutuksen asemasta sosiaali- ja terveysalan muutoksessa. RIFI ry järjestää seminaarin 2.2.2016 Jyväskylässä, ja sen tavoitteena on nostaa esiin hyviä käytäntöjä ja miettiä, millaisia mahdollisuuksia ammattilaisilla on varmistaa laadukas kuntoutustoiminta. Seminaari on suunnattu kuntoutuksen parissa työskenteleville ammattilaisille terveydenhuollon ja sosiaalityön puolelta sekä alan opiskelijoille. Lisätietoa seminaarista täältä. >>

RIFI on vuonna 1950 perustettu kuntoutusfoorumi, joka edistää kuntoutujan asemaa, kokonaisvaltaista kuntoutuskäsitystä sekä kuntoutusosaamista kansallisen ja kansainvälisen verkostoitumisen avulla. RIFI on kansainvälisen kuntoutusalan toimijan Rehabilitation Internationalin jäsenorganisaatio. Rehabilitation International järjestää kansainvälisen RI World Congress -tapahtuman lokakuussa Edinburghissa. Joka neljäs vuosi järjestettävässä seminaarissa etsitään käytännön ratkaisuja saavutettavuuteen muun muassa esimerkillisten projektien ja ohjelmien avulla. RI World Congressin verkkosivut. >>


Sisältö päivitetty 26.05.2017