Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Äänettömän ääni

Työpaikkakiusatun selviytymistarina

Helmikuussa 2016 irtisanouduin vakituisesta työpaikastani esimiehen harjoittaman henkisen väkivallan vuoksi. Olin kyseisessä työpaikassa 10 vuotta joista viimeiset viisi oli sellaisia että olisi pitänyt lähteä jo aiemmin.

Systeemi oli se että työkaveri kanteli pomolle milloin mistäkin ja tällä taas oli toimintatapana hutkitaan ennen kuin tutkitaan. Eli työpaikalla tunsin itseni todella turvattomaksi kun pomo tuli rähjäämään milloin mistäkin. Minkäänlaista tasapuolisuutta johtamisessa ei ollut. Työkaveri sai palkattoman vapaapäivän viedäkseen 17-vuotiaita tyttäriään kampaajalle. Minun olisi viikkoa myöhemmin pitänyt viedä 88-vuotiasta isääni kahteen eri paikkaan samana päivänä, en saanut vapaata. Peruttiin sitten muistipoliklinikka. Kehityskeskustelu ei ollut luottamuksellinen, tiedot vuoti työkaverille. Jopa sairaslomalla ollessani pomo soitti ja rähjäsi. Myös työnkuvaani karsittiin. Yhdessä vaiheessa minulle tuli arkistointivirhe josta sain varoituksen. Mistään tietosuojarikkeestä ei ollut kysymys. Nyt olen huomannut että monessa paikassa on täysin normaaleja toimintatapoja sellaiset mistä minä olisin saanut kenkää.

Tilanne kärjistyi pahemmin kun työkaveri oli kannellut että minulta oli jäänyt kaksi paperia kopioimatta. Pomo tuli paikalle ja totesi että sinusta ei nyt taida tähän hommaan olla. Sanoi järjestävänsä varhaisen puuttumisen palaverin työterveydessä. Yritin kysellä että mistä nyt oikein on kyse, en saanut vastausta. Työterveydessä sitten pidettiin ns kolmikantapalaveri jossa oli mukana pomon lisäksi mm työterveyshoitaja ja työsuojeluvaltuutettu. Palaverissa tuli sellainen tunne että tässä on nyt takana jotain muutakin, mutta olin niin lukossa etten pystynyt kysymään, eikä se näyttänyt muitakaan kiinnostavan. Oli outo tunne, kuin olisin seurannut sivusta minua koskevaa palaveria. Olin kuin syytetty oikeudenkäynnissä ilman puolustusasianajajaa. Koin olevani tosi huono työntekijä. Sairaslomia minulla ei takana ollut, mutta tuon palaverin jälkeen jäin sairaslomalle. Olin tosi ahdistunut, pahimmillaan vain makasin sohvalla verhot kiinni, huimasi ja sydän hakkasi eikä ruoka maistunut. Ensimmäistä kertaa, viisikymppisenä minulla diagnosoitiin ahdistuneisuus ja keskivaikea masennus. Sairaslomalta palattuani kysyin pomolta uudestaan mistä oikein on kyse, ja sain kuulla että työkaveri oli taas kannellut ja tämä esimies oli tietenkin uskonut kaiken kysymättä minulta. No, se kantelu oli aiheeton.

Työterveydestä kirjoitettiin uni- ja mielialalääkkeitä. Terapiassakin kävin, mutta ei siitä isompaa hyötyä ollut kun mikään työpaikalla ei muuttunut. Yritin pitää puoliani. Keskustelu esimiehen kanssa ei onnistunut. Soitin pääluottamusmiehelle joka käski soittaa työsuojeluvaltuutetulle, joka käski soittaa esimiehen esimiehelle. Tämä kyllä kuunteli, mutta tuntui vähättelevän tilannetta. Oli kuin jäävuoria vastassa joka puolella. Sitten sain pomoltani sähköpostiin vihapostia jossa hän haastoi minut palaveriin johon oli varannut tuekseen esimiehensä. Minulla ei ollut tukenani ketään. Irtisanouduin. Olin silloin viikon mittaisella lomalla, enkä enää palannut töihin. Uutta työpaikkaa ei ollut ja sain lisäksi kolmen kuukauden karenssin, mutta olin helpottunut. Työsuojelupäällikköä en puhelimeen saanut, kirjoitin sähköpostia. Hän vastasi että hyvä kun kirjoitit. Mutta ilmeisesti pomo puhui hänetkin puolelleen, kun myöhemmin en enää kysymyksistä huolimatta mitään vastausta saanut. Pahimmalta noiden viiden vuoden aikana tuntui se että esimiehen puheita ja tekoja ei kukaan aseta kyseenalaiseksi. Tuntui että pomo on aina oikeassa ja vie jopa työterveyshuoltoa (myös työpsykologia) ja työsuojelua miten haluaa. Silloin kaikki turvaverkot pettää ja työntekijä jää yksin.

Vastaavassa tilanteessa olevalle sanoisin että työpaikka ei ole vankila. Uhrin asemaan ei kannata jäädä. On myös oikeus vaatia että palautteen pitää perustua tosiasioihin. Nyt olen tehnyt sijaisuuksia ja keikkatyötä muutamassa eri paikassa ja saanut hyvää palautetta. Se on ollut upeaa ! Ammatillinen itsetunto on noussut miinukselta plussalle. Olen ollut työyhteisöissä joissa eletään kuin aikuiset. Olen alkanut pikkuhiljaa toipua. Lisäksi kouluttauduin kokemusasiantuntijaksi.

Tähän loppuun pari runoa Titta Kurjen kirjasta Ainoastaan Sinä tiedät:

Jos olisit tiennyt kuinka palasina olen
olisitko rikkonut lisää vain auttanut kokoamaan palaset.

Jos edes joku näkisi todellisen minäni
ennen kuin petollisen puheen sumu sokaisee hänenkin silmänsä.

Älkää viekö kaikkea, jättäkää pisara iloa että voin aloittaa alusta
– muualla.

En tiedä kumpi on pahempi, ihminen joka tietää mitä tekee
vai ihminen joka ei tiedä.
Lopputulos on kuitenkin sama.

 

Kirjoittaja

Pidä itsestäsi huolta



Kommentoi artikkelia