Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Äänettömän ääni

Elämää ahdistuksen kanssa…

Aloitukset ovat aina vaikeita. Oli kyse sitten tämän kirjoittamisesta tai avun hakemisesta omiin vaikeuksiinsa. Itselleni jälkimäinen on ollut helppoa, mikä on todella hyvä asia. Kirjoittaminen tästä aiheesta taas ei ole niin helppoa, koska en tiedä mistä aloittaa. Yksi osa omaa ahdistustani on se, että ajatuksen eivät meinaa pysyä kasassa ja on välillä liikaakin asioita joita haluaisi kertoa, mutta niillekin pitäisi löytää hyvä järjestys jottei ne vaikuttaisi sekavalta. Varmastikin parasta olisi aloittaa alusta.

Olen kärsinyt yleisestä ahdistuneisuudesta, sosiaalisten tilanteiden pelosta, paniikkihäiriöistä ja eri asteisista masennusjaksoista noin 11-vuotta. Olen 28-vuotias nuori nainen ja kaikki nuo ovat tälläkin hetkellä vahvasti läsnä elämässäni ja varmasti tulevatkin olemaan koko elämäni. Monet etsivät onnistumistarinoita ja en voi tätä sellaiseksi sanoa, mutta ehkä se, että tämän kaiken kanssa pystyy elämään vaikeuksista ja huonoista jaksoista huolimatta, voisi luokitella onnistumiseksi. En aio valehdella siinä, että paljon on jäänyt asioita kokematta tai joutunut luopumaan monesta ahdistuneisuuden takia. Se välillä turhauttaa, suututtaa ja tuntuu epäreilulta. Monesti ajattelee myös, että mitä on tehnyt ansaitakseen tällaisen taakan itselleen? Mutta niin kuin monessa asiassa, myös tässäkin on se hopea reunus. Itse olen oppinut ymmärtämään paljon asioita joita olisin varmasti vähätellyt ja jättänyt huomiotta, jos olisin saanut elää koko ajan niin sanottua ’normaalia elämää’. Olen myös varma siitä, että suhtautumiseni moniin asioihin olisi todella erilaista huonolla tavalla ilman tätä sairautta. Kun joutuu luopumaan asioista, oppii arvostamaan niitä pieniäkin juttuja mitkä elämässä pysyy ja kyllä uusiakin asioita siitä huolimatta tulee koettua. Ei ehkä niin paljon kuin haluaisi ja ei juuri silloin, kun tahtoisi. Eikä se tarkoita etteikö voisi unelmoida ja toteuttaa niitä omia unelmiaan. Ne vaan toteutuu silloin, kun on aika ja oma mielenterveys antaa myöten.

Joillakin on tiedossa se mikä on laukaissut ylipäätänsä ahdistuksen, paniikin tai masennuksen, mutta itse en osaa vielä tänäkään päivänä sanoa mistä tarkalleen ahdistukseni johtuu. Sen tiedän, että masennukseni johtuu ahdistuksesta. Paniikkikohtauksia minulla ei ole ollut pitkään aikaan ja jos sellainen tulee, se on todella lievä. Menee ehkä ennemminkin todella pahan ahdistuskohtauksen puolelle. Elämäni tämän kanssa on ollut aikalailla tunteiden ja mielenterveyden vuoristorataa. Välillä on jaksoja elämässä jolloin pystyy toimimaan jopa melkein normaalin ihmisen tavoin ja tehdä paljon asioita sen enempää miettimättä, että mitä jos alkaakin ahdistaa tai tapahtuu jotain muuten vaan itselleen kamalaa. Yliajatteleminen on yksi todella voimia vievä osa ahdistustani ja se hallitsee suurinta osaa päätöksistäni. Varsinkin silloin, kun on huonompi jakso menossa ja joka asia meinaa aiheuttaa ahdistusta. Sen takia jätän usein asioita tekemättä joita haluaisin tehdä. Esimerkiksi, jos haluaisin lähteä kavereiden kanssa nauttimaan kivaa iltaa jonnekin missä on muita ihmisiä, jätän usein menemättä, koska pelkään etukäteen niin paljon kaikkea mikä voisi mennä pieleen omasta mielestäni ja mikä voisi laukaista hirveän ahdistuskohtauksen, eikä minulla olisi mitään keinoa päästä tilanteesta pois, jos niin kävisi. Joten käy niin, että ahdistun jo ennen kuin pääsen edes lähtemään kotoa ja perun sitten koko homman. Välillä on kyllä niitäkin onnistumisia, että menen siitä huolimatta ja huomaan, että kaikki meneekin hyvin.

Minulla on joitain tapoja joilla voin hallita ahdistustani ja sitä kuinka paljon annan sen vaikuttaa itseeni. Tietenkään aina ne ei toimi, mutta ne ovat auttaneet selviytymää sen verran, että olen päässyt epämieluisasta tilanteesta pois ja rauhoittamaan itseäni. Lisäksi olen käyttänyt apuna päivittäistä lääkitystä. Se auttaa aina tiettyyn pisteeseen asti, mutta loput täytyy lähteä itsestään. Tällä hetkellä minulla on kolmas lääkitys kokeilussa, koska aiemmat eivät ole tehonneet toivottavalla tavalla. Ensimmäinen lääkitys toimi hyvin pitkään, mutta teho katosi joten vaihdoin toiseen, joka taasen ei sopinut minulle. Apua kannattaa hakea aina ja koittaa kuunnella itseään siinä mikä saattaisi sopia omalle kohdalle. Hain itse apua omiin ongelmiini ja pääsin mielenterveysyksikön psykologille sekä lääkärille. Psykologi ja lääkäri on kerennyt vaihtua useampaan otteeseen vuosien varrella ja välillä sekin on tuntunut vähän turhauttavalta. Niiden lisäksi olen saanut tukea erilaisilta nuorisopalveluilta. Olen kokeillut myös psykoterapiaa, mutta jouduin jättämään sen kesken, koska en kokenut sitä ajankohtaiseksi ja sitoutuminen siihen oli hankalaa. Tällä hetkellä minulla on kontakti mielenterveyspuolen hoitajalle ja yhdelle nuorisopalvelun työntekijälle.

Tuki on tärkeä osa siinä, että jaksaa ja osaa saada oikeanlaista apua. Vaikka itse tykkään hoitaa asiani ja koittaa olla mahdollisimman itsenäinen kaiken kanssa, on tuki tärkeiltä ihmisiltä tai ammattilaisilta ollut tärkeä osa tässä taistelussa. Kaikilla ei ehkä lähipiiristä löydy ihmistä jolta saada tukea, mutta sitä varten on ammattilaiset, kun muuta ei ole. Jopa lemmikkieläin voi olla tuki ja turva tietynlaisissa tilanteissa. Kuten oma koirani sai minut liikkeelle ja uskaltamaan liikkua kauemmas kodistani, kun olin pahimmillani. Vertaistukeakin löytyy netistä, jos ei kokoontuva ryhmä houkuttele. Olen introvertti, joten esimerkiksi nuo viimeiseksi mainitsemani ryhmät eivät houkuttele. Olen joitain ryhmiä löytänyt netistä, tarkemmin facebookista. Harmikseni olen kyllä huomannut, että noin 80% ryhmän jutuista on pelkkää draamaa ja omasta mielestäni turhaa. Meitä ihmisiä on moneen junaan, mutta tekisi mieli välillä huutaa kovaan ääneen kaikille näille, että järjen käyttö on sallittu, kuten myös googlen. Mutta ehkä kannattaisi puhua ja keskustella sen oman kontaktin kanssa tärkeistä asioista kuten lääkityksestä.

Itse haluan sanoa ihmisille, jotka taistelevat samojen asioiden kanssa, kuin minäkin, että älä anna periksi. Koeta pitää edes pientä positiivisuutta yllä ja keskity itseesi. Toivottavasti jossain vaiheessa löytyisi se vähemmän kuoppainen tie elämään. Kannattaa myös muistaa tehdä ja löytää mieluisia asioita itselleen.

Kirjoittaja

Milo


Julkaistu: 30.9.2019
Avainsanat: , ,

Kommentoi artikkelia