Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Äänettömän ääni

Digipajalaisten ajatuksia poikkeustilasta ja etätoiminnasta

Millaisia fiiliksiä ja ajatuksia poikkeustila on herättänyt sinussa?

Epätietoisuus pandemian vakavuudesta. Huoli perheen ja ystävien terveydestä. Helpotus pahimpien ennusteiden jäätyä toteutumatta. Huoli pandemian ja poikkeustilan taloudellisista vaikutuksista, sekä viruksen mahdollisista uusista aalloista. Yhteiskunta kansallisella ja kansainvälisellä tasolla murrostilaan pandemian ja poikkeustilan katalysoimana?

Aluksi koronavirus hermostutti, mutta kun rajat suljettiin ja rajoitukset tulivat voimaan, hieman helpotuin. Olisi pitänyt tosin toimia jo aiemmin, niin oltaisiin vältytty pahemmalta vahingolta. Selvästi virkamiehiltä ja poliitikoilta puuttuu riskin ymmärrystä tartuntatautien kohdalla (ja myös yleisesti, sillä kyky siirtää vastuu muille on poliitikon vaistomainen taito).

Poikkeustila on tietysti varmaan ollut kaikille raskasta, ja erityisen raskaaksi olen kokenut sen, että asun yksin, enkä aina ole ollut ihan varma ketä kannattaa tavata.

Joutuu olemaan enemmän sisätiloissa ja kotona.

Poikkeustila ei ole vaikuttanut juuri yhtään elämääni.

Ei mitenkään erikoisempia tunteita. Tietenkin pidän turvavälin muihin ja pesen kädet aina tullessani sisään.

Poikkeustila alkoi ja yllätti kaikki. Onneksi Suomessa toimittiin nopeasti. Alku oli kai kaikille hankalaa, uusien tapojen opettelua. Suhtaudun asiaan järkevästi, vakavasti, ilman paniikkia. Ja ohjeita noudattaen, niin kuin onneksi suurin osa meistä.

Tämä poikkeus tila on ollut tavallaan vaikeaa, kun ystävät oli peloissaan, eikä tulleet käymään niin kuin ennen. Olin paljon yksin ja koska mulla on paljon kansainvälisiä kontakteja puhuin näinä aikoina monien ystävien kanssa eri maissa ja kyselin kuulumisia. Mun isä asuu Saksassa senior kodissa ja sillä oli paljon pelkoja ja oli huolestunut, kun olin flunssassa astman kanssa koko ajan. Meillä on ollut huonot välit ja sillä heräsi jonkinlaisia isällisiä tunteita niin se aika toi lähemmäksi.

Poikkeustila on tuonut vaikeuksia treenien järjestämiseen ja kilpailut on peruttu tämä on aiheuttanut ahdistusta, tylsyyttä ja päämäärättömyyden tunnetta.

Kokemus sinänsä, ei isoja muutoksia rutiineihin, itsellä oli maaliskuun alussa hengitystieinfektio+ keuhkokuume, jolloin aika alamaissa.

 

Miltä kuntouttavan työtoiminnan etätoiminnan aloitus on tuntunut?

Olin tyytyväinen, kun lähitoiminta laitettiin tauolle niin nopealla aikataululla. Viimeinen päivä lähitoiminnassa oli minulle todella ahdistava, enkä oikein pystynyt keskittymään. Etätoiminnan aloitus tuli minulle sitten vähän liiankin nopealla aikataululla, siis, että yhtäkkiä piti päättää osallistuuko vai ei. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että lähdin etätoimintaan mukaan, vaikka aluksi mietin, että mihinköhän tässä tuli lupauduttua.

Etätoiminta on ollut hyvä ratkaisu tilanteeseen. Sopii erinomaisesti minun arkeen ja tilanteeseen, joten tunsin helpotusta ettei ole tullut läsnätoimintaa heti joka olisi ollut hankalaa, ja nyt kun kesät olen mökillä etätoiminnan mahdollisuus on suorastaan ainoa mahdollisuus olla mukana.

Etätoiminta on mielekästä, kun saa olla omassa rauhassa.

Etätoiminnan aloitus oli itselleni tärkeää. Toivon pääseväni vihdoinkin parempaan kuntoon ja jatkamaan opintojani vielä lisää.

Etätoiminta uusi juttu, jota mielenkiintoista kokeilla.

Etätoiminnan aloitus piristysruiske.

Etätoiminnan aloitus oli hyvä asia, sain vähän tekemistäkin aamuisin.

Etätoimintaan ei ole paljon kommentoitavaa. It is what it is. Tärkeintä on, että kaikki pystyvät omalta koneeltaan jatkamaan työskentelyä. Katotaan mitä seuraavien kuukausien aikana tapahtuu.

Arjen rakenteen lisäksi etätoiminta on tuonut lisäsysäyksen läsnätoiminnan aikana aloittamieni harjoitteiden jatkamiseen. Olen nyt paljon paremmin perillä, mitä kuntouttavassa tapahtuu. Kun olin läsnä paikan päällä, olin hiukan ihmeissäni kaikista projekteista, mitä ihmisillä oli menossa, eikä kokonaiskuva oikein auennut minulle.

Etätoiminta aikataulu auttaa pitää rytmiä.

Etätoiminta tuo arkeeni säntillisemmän struktuurin.

On tekemistä enemmän.

Kiva opetella ihan itse käyttämään uusia ohjelmia ja saada taas sisältöä päiviin.

Etätoiminta on auttanut parantamaan unirytmiä, kun illalla ei rupea ajattelemaan, että pitäisi aamusta lähteä matkustamaan minnekään.

Etätoiminnan olen kokenut myönteiseksi. Olen helpottunut, ettei minun tarvitse käyttää niin paljon aikaa matkoihin junalla ja voin osallistua toimintaan laittautumatta mitenkään.

 

Mitä haasteita poikkeusaika on tuonut?

Eipä kummempia. En näe kavereita

En sanoisi, että mitään haasteita on tullut.

Ei mitään erikoisempaa, minulla ei ole ikinä ollut ongelmia istua pidempiä aikoja kotona. Käyn kyllä ulkona pidemmillä kävelyillä kuin ennen ja olen saanut monta äänikirjaa kuunneltua läpi, joten kai se on positiivinenkin muutos.

Ulkoilu väliaikaisesti vähentynyt, paino hieman noussut, unirytmi hieman sekaisin.

Teknisesti en ole niin etevä, mutta jotenkuten pärjään. Teams on minulle ihan uusi sovellus. kameran ja äänen päälle laittaminen ja puheenvuoron ottaminen ei tuntunut vielä hyvälle, joten vältän sitä.

Se on vaikeuttanut lajini harjoittamista ja yhteisöllisyyden tunteen puutetta.

Olen pärjännyt poikkeustilan ajan ihan ok, paremmin kuin olisi voinut ajatella. Minulla on OCD, mutta se ei ole ihme kyllä pahentunut mitenkään erityisemmin. Tähän on auttanut se, että pysyn nyt hyvin paljon kotosalla.

Jatkuvan koronasta uutisoinnin koin pitkän aikaa erittäin ahdistavana, kun tuntui, että sitä pakoon ei oikein päässyt mitenkään, jos netissä halusi aikaansa viettää. Ja minähän vietän netissä aikaa hyvin paljon. Nyt uutisointiin on jonkin verran jo tottunut tai turtunut.

En ole tavannut ketään tuttuja, paitsi vanhempiani, jotka tuovat autolla pihaan aina joskus tarvikkeita, vaikka en mitään pyydäkään. Olemme pitäneet aina turvaväliä. Äitini on yli 70-vuotias ja isänikin yli 65, ja varsinkin äidin mahdollisesta sairastumisesta olen ollut huolissani. Huoli on kuitenkin vähentynyt poikkeustilan alkuajoista huomattavasti. Miesystävään, siskoon ja ystäviin olen pitänyt yhteyttä vain pikaviestein/tekstarein ja puhelimitse/videopuheluilla.

Verrattuna koronaa edeltävään aikaan, ei paljon. Isoin haitta minulle on, ettei ulkona pääse paljon tekemään mitään, kun normaalisti ulkoillessa käyn kahviloissa ja lueskelen jotain. En tietenkään tähän nyt pysty, kun pitää varoa väestökeskuksia.

 

Onko poikkeusaika tuonut elämääsi jotain hyvää?

Kunto on mahdollisesti noussut, mutta muuten same old, same old.

Pandemian seurauksena olen avustanut aikaisempaa enemmän iäkkäitä sukulaisiani.

Olen saanut olla enemmän omassa rauhassa. Olen introvertti, ja siksi pärjään yksinkin. Olen miettinyt, että tämä poikkeustila olisi vielä rankempi kokemus, jos olisin ekstrovertti. Olisi minusta kiva tavatakin ihmisiä, mutta pärjään näinkin.

On tuonut hyvää, sain olla kotona, kerätä voimia, aloitin joogan ja muita etälähetyksiä Facebookissa ja suunnittelen jatkaa etäopetusta.

Elämäni ennen poikkeustilaa oli kiireistä koulun, äitini hoitokodin ja omien asioiden hoitamisen keskellä. Jouduin kävelemään paljon, joka on minulle haastavaa. Keskittyminen oli vaikeaa. Etätoiminnan alettua olen voinut ottaa rauhallisemmin, hoitaa jalkaani sekä omia suunnitelmiani eteenpäin.

Hyvä on se, että opettelin tämän hiljaisuuden aikana Network Marketingistä paljon ja olen kreikkalaisessa tiimissä ja joka päivä on 2 tuntia zoomissa. Coffeebreak ja rohkaisua ja koulutusta. En vielä tee töitä, mutta valmistelin kontakteja ja puhuin ihmisten kanssa, että kun olen valmis aloittamaan niin kontaktit on valmiina. Niillä on myös koko ajan koulutusta netissä, välillä 7 tunnin jaksoja, niin se on pitänyt aktiivisena. Tein myös pilatesta joka päivä kotona, kun ei pääse uimaan. Vähän pyöräilyä. Luonto ympäri maailmaa on saanut aikamoisen tauon ja puhdistunut monessa paikassa. Ihania videoita eläimistä keskellä kaupunkeja, delfiinit Venetsiassa. Me eletään aikoja mitä raamattu on luvannut ja jumala on luvannut tuoda ihmiset tämän läpi ja antaa myös muita taloudellisia ratkaisuja, kun ei tiedä mitä tästä vielä tulee.

Arvostan nyt paljon enemmän ihan tavallisia asioita, mitkä eivät ole enää niin itsestään selviä. Olen tykännyt mm. oleskella paljon paikallisessa ostoskeskuksessa, mutta nyt en ole voinut sitä tehdä.
Enemmän tietoa pandemian vaikutuksesta nyky-yhteiskuntaan. Olen saanut paremman ymmärryksen siitä, miten valtio ja instituutiot toimivat tällaisessa kriisissä. Ehkä seuraavassa kriisissä olemme paremmin valmistautuneet, mutta toisaalta huolestuttaa se vallan määrä, minkä me annamme keskusvaltiolle.

Ainakin voin olla koneella ja pelata, ilman tekosyitä.

Olen tykästynyt lenkkeilyyn mitä ennen inhosin ja yritin aina korvaa jollain muulla.

 

Mitä toiveita sinulla liittyy tähän hetkeen ja tulevaisuuteen?

Että pysyisi terveenä ja pennut olis vähän enemmän kiinnostuneempia vanhasta isäukosta.

Että saisin työpaikan.

Elän aika lailla hetkessä ja minulla jatkuu kuntouttava elokuulle asti, mietin tulevaisuutta myöhemmin kuntouttavan aikana ja lähempänä sen loppua.

Samat kuin ennen, eli joko opiskelupaikka täi kunnon työ. Tällä hetkellä vain toivon, ettei perhe saa virusta.

Toivon, että tästä hetkestä seuraa jotain, joka on erilaista kuin aikaisemmat hetket.

Toivon oppivani etäopetuksen työkaluja, online-kouluun liittyviä teknisiä asioita, jotta voisin toteuttaa kutsumustani.

Tällä hetkellä minulla ei varsinaisesti ole mitään erityistoiveita, tosin tutustuttuani Python-kieleen hiukan, mahdollisesti haluaisin opiskella mieluummin PHP:tä. Tulevaisuuden suunnitelmista ei ole mitään tietoa, täytyy mennä päivä kerrallaan, ehkä se valkenee ajan kanssa.

Toivon, että elämä palautuu pian kaikin puolin normaaliksi taas, ja ettei kukaan tuttu sairastuisi vakavasti.

Kun koronavirus on saatu kokonaan hallintaan ja viruksen leviäminen kitkettyä, toivon että väliaikaiset rajoitukset ymmärrettäisiin väliaikaisina ja otettaisiin pois. Ei voida ikuisesti elää eristyksissä.

Että maailma normalisoituisi ja pääsisi tekemään mitä tykkää ja toteuttamaan itseään myös kilpailuissa.

 

Mikä lisää motivaatiotasi ja yhteenkuulumisen tunnetta, kun ei olla kasvokkain, mutta etänä yhdessä?

Etätoiminta on tuntunut ihan hyvältä, en tiedä kaipaanko siihen enempää motivaatiota tai yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Kuten sanottua, minulla ei ole ennenkään ollut ongelmia sen kanssa. Herään aina kuuden jälkeen ja juon aamuteet, sen jälkeen löytyy motivaatiota vaikka muille jakaa.

Zoom on auttanut, kun olen myös Amerikassa rukousryhmissä ja tämä aika on lähentänyt kaikkia, kun ihmiset on jakanut mitä käy läpi ja tukenut toisiaan .

Tietysti se, että tietää kuuluvansa johonkin toimintaan ja kuunnella mielenkiintoisia esityksiä.

Minulle ei muodostu nopeasti yhteenkuulumisen tunnetta kasvokkain, ja vielä vähemmän etänä. Motivaatiota parantavat tehtävät, joista on hyötyä muillekin kuin itselleni.

Kun saisi itsestään kaiken sen irti mitä haluaa. Se pitäisi riittää. Pyrin siis kohti parempaa.

Vetäjän läsnäolo ja persoona, joka yhdistää läsnäolijoita.

Aktiivisena pysyminen.

Yhteinen ohjelma on ollut hyvä asia, sitä saisi olla enemmänkin, jos mahdollista. Onneksi osa porukasta osallistuu keskusteluun chatin kautta ja jotkut ihan puhumalla, se on minusta oleellista. Itse en ole saanut vielä omaa mikrofoniani toimimaan, mutta chatti toimii.

Se, että ihmiset ovat ottaneet varotoimet tosissaan ja ovat turvassa. Meitä kaikkia kansalaisia koskevat kriisit yhdistävät ihmisiä, ainakin väliaikaisesti.

Kyllä se siitä.



Kommentoi artikkelia