Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Vankien arviointi pohjautuu monen tieteenalan osaamiseen

Rangaistuksen täytäntöönpanossa on laaja variointimahdollisuus. Sen toteutus räätälöidään arvioinnin kautta. Arvioinnit tehdään laaja-alaisesti ja monipuolisin tietolähtein.

– Arviointien tulee perustua tieteellisesti päteviin ja luotettaviin menetelmiin, kirjoittaa Liisa Riittinen Haaste-lehdessä (1/2013). Kirjoittaja on Itä- ja Pohjois-Suomen rikosseuraamusalueen arviointikeskuksen johtaja.

Tavoitteena mahdollisuus rikoksettomaan elämään

Rangaistusajan suunnitelman lähtökohtana on lisätä vangin valmiuksia rikoksettomaan elämäntapaan. Tämä tapahtuu edistämällä vangin elämänhallintaa ja sijoittumista yhteiskuntaan ja estämällä rikosten tekeminen vankeusaikana.

Rangaistusajan suunnitelma koskee muun muassa vangin sijoittamista, toimintaa ja vankeusajan keskeisiä tavoitteita. Suunnitelma on laadittava yhteistyössä vangin kanssa.

Arviointikeskusten työ on moniammatillisten tiimien toimintaa. Kukin on perehtynyt syvällisemmin joihinkin erityiskysymyksiin, esimerkiksi arviointimenetelmiin, lähiverkosto- tai päihdetyöhön sekä eri rikostyyppeihin.

Paras luotettavuus saavutetaan yhdistämällä monipuolisia tietolähteitä ja tieteellisesti perusteltuja arviointimenetelmiä työskentelytapoihin, jotka ottavat huomioon yksilöllisiä seikkoja ja henkilön oman näkemyksen tilanteestaan. 

Vaativia kuntoutustarpeita

Jotkut tekijät, kuten päihderiippuvuus, altistavat rikolliselle käyttäytymiselle. Niihin kyetään vaikuttamaan. Toiset tekijät helpottavat rikollisesta käyttäytymisestä pidättäytymistä, kuten kyky sitoutua kuntoutukselliseen toimintaan.

Yleensä vangit työskentelevät yhteistyössä ja suhtautuvat myönteisesti suunnitteluun. Vanki allekirjoittaa suunnitelman ja sitoutuu sen noudattamiseen. Kieltäytymiset ovat harvinaisia ja liittyvät vaikeuksiin kuntoutukseen sitoutumisessa. Vangin edistymistä seurataan vankilassa ja arviointikeskuksessa.

Useilla vangeilla on monia erilaisia, vaativia kuntoutustarpeita. Yksi ongelma pahentaa toista. Pitkässä kuntoutusprosessissa taitojen kehittyminen avaa mahdollisuuksia seuraavaan vaiheeseen. 

Kuntoutustarpeista lähtevät rangaistusajan suunnitelmat haastavat vankiloiden toiminnan järjestämistä.

Rikosseuraamuslaitoksessa on meneillään sekä arviointimenetelmien että tietojärjestelmän kehittämishanke.

Lähde 

Lue koko artikkeli:

Riittinen, L (2013): Vankien arviointi pohjautuu monen tieteenalan osaamiseen. Haaste 1/2013.

Tutustu Haaste-lehteen >>


Sisältö päivitetty 21.06.2016

Kommentoi artikkelia