Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Työuupumuksen kehityspolut kuntoutuksessa

Tutkimuksessa tarkasteltiin työikäisten (N=85) työuupumuksen kehityspolkuja vuoden kestävän kuntoutuksen ja puolen vuoden seurannan aikana. Lisäksi tutkittiin taustamuuttujien, työuupumuksen ennakoijien ja seurausten yhteyttä työuupumuksen kehityspolkuihin. Neljän mittauksen perusteella yhteensä puolentoista vuoden aikana aineistosta löytyi kolme kehityspolkuryhmää: lievästi työuupuneet ( n = 39) ; työuupuneet – hyötyneet (n = 29) ; sekä työuupuneet – ei-hyötyneet ( n = 17). Hyötymisen kriteerinä pidettiin työuupumusoireiden vähenemistä. Työuupumuksesta toipuminen oli yhteydessä voimavarojen lisääntymiseen ja vaatimusten vähenemiseen työssä sekä työtyytyväisyyden lisääntymiseen ja masentuneisuuden vähenemiseen. Työuupumuskuntoutuksen tarkempi kohdentaminen on tarpeen, sillä kuntoutuksessa oli toisaalta vähäisistä työuupumusoireista kärsiviä kuntoutujia ja toisaalta kuntoutujia, jotka pääsivät mahdollisesti kuntoutukseen liian myöhään.

Hätinen M., Kinnunen U., Mäkikangas A., Kalimo R., Tolvanen A. ja Pekkonen M. Työuupumuksen kehityspolut kuntoutuksessa: henkilösuuntautunut näkökulma. Julkaisussa Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2010: 47, 17-31.

Sosiaalilääketieteellisen  aikakauslehden sivut »

Lehti on saatavilla Kuntoutussäätiön kirjastossa »


Sisältö päivitetty 26.05.2017

Kommentoi artikkelia