Työuupumuksen arviointi: pitkittäistutkimus kuntoutusasiakkaista
Pitkittäistutkimuksen tavoitteena oli tarkastella Maslachin yleisen työuupumuksen arviointimenetelmän rakennetta ja sen ajallista pysyvyyttä. Menetelmä on kansainvälisesti tunnetuin ja käytetyin työuupumuskysely.
Menetelmän aikaisempi tutkimus on kuitenkin rajoittunut poikkileikkausasetelmiin sekä työtekijäaineistoihin, joissa työuupumusoireilu on ollut vähäistä.
Tutkimuksen aineisto koostui työntekijöistä, jotka olivat hakeutuneet kuntoutukseen erilaisten työhön liittyvien terveys- ja hyvinvointiongelmien vuoksi.
Kuntoutujat täyttivät työuupumuskyselyn kuntoutukseen tullessa (n=155) sekä neljä kuukautta tämän jälkeen (n=140).
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että menetelmän rakenne koostuu kolmesta faktorista, jotka ovat uupumusasteinen väsymys, kyynistyneisyys sekä heikentynyt ammatillinen itsetunto. Tämän faktorirakenteen havaittiin olevan ajallisesti pysyvä.
Tulokset osoittivat myös, että heikentynyt ammatillinen itsetunto on keskeisempi työuupumussyndrooman oire kuin aikaisemmista tutkimustuloksista, jotka pohjautuvat suhteellisen hyvinvoivien työntekijöiden analysoimiseen, voisi päätellä.
Lähde: Mäkikangas A, Hätinen M, Kinnunen U ja Pekkonen M (2012). Maslachin yleisen työuupumuksen arviointimenetelmän (MBI-GS) rakenne ja pysyvyys: pitkittäistutkimus kuntoutusasiakkaiden keskuudessa. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti (49): 60-68.
Tutustu Sosiaalilääketieteelliseen aikakauslehteen >>
Lehti on saatavissa Kuntoutusalan kirjastosta >>