Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Kuntoutus perustuu tietoon

Tutkimus-professori Ilona Autti-Rämö ja dosentti Jorma Komulainen kirjoittavat Duodecim-lehden pääkirjoituksessa kuntoutuksen perustumisesta tutkittuun tietoon.

Hyvä kuntoutuskäytäntö pohjautuu tieteelliseen näyttöön vaikuttavuudesta, ja sitä täydentävät vakiintuneet ja kokemusperäisesti perustellut menettelytavat. Tutkimustieto yksinään ei takaa vaikuttavaa toimintaa. Asiantuntija ja kuntoutuja arvioivat yhteistyössä kuntoutustarpeen ja asettavat tavoitteet. Tavoitteet määrittävät kuntoutuksen sisällön, intensiteetin ja keston.

Kuntoutuminen edellyttää kuntoutujan ja hänen jokapäiväisen toimintansa kannalta merkityksellisten ihmisten osallistumista kuntoutuksen tarpeen ja tavoitteen määrittämiseen, sen sisällön ja toteutuksen suunnitteluun sekä sen käytäntöön sovittamiseen. Vaikuttavaksi osoitettu menetelmä ei toimi käytännössä, jos kuntoutuja ei sitoudu tavoitteisiin tai jos lähiympäristö ei tue kuntoutujan muutosprosessia. Esimerkiksi terapiassa käyvä lapsi ei opi selviytymään itsenäisesti arjesta, jos harjoittelu ulkoistetaan terapiatilanteisiin eikä kuntouttava työote siirry osaksi päiväkodin ja koulun normaalia toimintaa.

Kuntoutuksen järjestämistä koskevien lakien tehtävänä on tukea vaikuttavaa kuntoutumisprosessia. Oleellista on, että kuntoutujasta otetaan kokonaisvaltainen vastuu. Kuntoutuksen järjestämisvastuita lainsäädännöllä määritettäessä onkin huomioitava myös toteutukseen tarvittavat resurssit.

Hoitosuosituksissa kuntoutusta on käsitelty niukasti. Käypä hoito -suositusten näytönastekatsauksista vain runsas prosentti kohdistuu suoraan kuntoutukseen. Kelan myöntämän hankerahoituksen myötä kuntoutustoimenpiteet huomioidaan hoitosuosituksissa entistä paremmin.

Laadukasta tutkimustietoa kuntoutuksen vaikuttavuudesta julkaistaan yhä enemmän, mutta tutkimustulokset eivät välttämättä ole siirrettävissä Suomen olosuhteisiin. Satunnaistettuja tutkimuksia on vaikea toteuttaa erityisesti pitkäkestoisten, monimuotoisten tai monen eri tahon sitoutumista vaativien kuntoutusmenetelmien osalta. Jos kuntoutuksella ei ole toivottua vaikutusta, ilman kuntoutusprosessia arvioivaa tutkimusta on mahdotonta sanoa, mistä tämä johtuu: mittareista, kuntoutujan kannan puutteellisesta huomioimisesta vai tietokatkoksista eri toimijoiden välillä vai muusta.

Hoitosuositukset tulee perustaa potilaalle merkityksellisten vaikutusten osoittamiseen. Kuntoutuksen asiakaslähtöisten ja yksilöllisten tavoitteiden saavuttamisen arviointiin on olemassa käyttökelpoisia menetelmiä. Ne eivät kuitenkaan ole välttämättä yhteismitallisia arvioitaessa erilaisia kuntoutujia. Vaikuttavuutta ei voi mitata kuntoutujan elämän ja siinä tapahtuvan muutoksen yhteen mittariin puristavilla menetelmillä. Elämänlaatumittareiden käyttö saattaa yksinkertaistaa näkemystämme ihmiselle merkityksellisestä muutoksesta.

Opittujen asioiden siirtyminen arkeen edellyttää, että kuntoutuksen tavoite on ihmiselle itselleen merkityksellinen. Yhteiskunta ei voi määrätä, miten ihmisen tulee toimia omassa arjessaan. Toisaalta yhteiskunta ei välttämättä anna vajaakuntoiselle toiminnan, opiskelun tai työllistymisen mahdollisuuksia, vaikka kuntoutus parantaisi yksilön edellytyksiä merkittävästi. Se, miten mittaamme kuntoutuksen vaikuttavuutta, ohjaa osaltaan sitä, mitä teemme. Jos toimintaa arvioivat mittarimme ovat väärät, myös niiden perusteella tehdyt päätelmät ovat vääriä. Kuntoutuksessa ei saa olla kyse yhteiskunnan hyödyn maksimoinnista, vaan yksilön oikeudesta päästä osalliseksi yhteiskunnan toimintaan. 

Lähde

Autti-Rämö I, Komulainen J: Pääkirjoitus. Kuntoutus perustuu tietoon – kuntoutumisen mahdollistavat asenteet, prosessit, osaaminen ja yksilöllisyys. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim (2013) 129(5): 452-3.

Lue lisää Duodecim-lehdestä »

Lehti on saatavissa Kuntoutusalan kirjastosta »

Kirjallisuutta

Bovend’Erdt TJH, Botell RE, Wade DT. Writing SMART rehabilitation goals and achieving goal attainment scaling. A practical guide. Clinical Rehabilitation 2009;23:352 – 61.

Hinkka K, Karppi S-L (toim.) IKÄ-kuntoutus. Heikkokuntoisten ikäihmisten verkostomallisen kuntoutuksen toteutuminen ja vaikuttavuus. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 112, Kela 2010.

Kuntoutusselonteko 2002. Valtioneuvoston kuntoutusselonteko eduskunnalle. STM:n julkaisuja 2002:6. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö 2002.

Law M, Babtise S, Craswell A, McColl MA, Polatajko H, Pollock N. Canadian occupational performance measure, COPM. Ottawa: Canadian Association of Occupational Therapists 2005.

Salminen A (toim.) Apuvälinekirja. Kehitysvammaliitto 2010.

Sen A. The idea of justice. The Belknap Press of Harvard University Press 2009.


Sisältö päivitetty 09.09.2016