Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Diabeetikoiden kovatehoisen intervalliharjoittelun tehoa tutkitaan

Kovatehoista intervalliharjoittelua eli HIT-menetelmää (high-intensity interval training) tutkitaan Turun yliopiston PET-keskuksessa parhaillaan tyypin 2 diabeetikoilla. Yhteistyössä kuopiolaistutkijoiden kanssa aloitellaan myös sydänpotilaiden tutkimuksia.

– Vielä julkaisemattomien tulostemme mukaan näyttää siltä, että kovatehoinenkin liikuntasuoritus onnistuu, vaikka ei ole täysin tervekään, kertoo akatemiatutkija, dosentti Kari Kalliokoski.

Norjassa mukautettua HIT-harjoittelua käytetään jopa sydänpotilaiden kuntoutuksessa. Kalliokoski on tutkinut HIT-menetelmää yhdessä liikuntafysiologi, dosentti Jarna Hannukaisen kanssa.

– Monesti HIT-treeni on todellakin lyhytkestoinen ja kovatehoinen, mutta sitä ei välttämättä tarvitse tehdä maksimiteholla. Sykettä ja tehoa vaihteleva intervallityyppinen harjoitus saattaa silti olla ihanteellisin, Kalliokoski toteaa.

Tutkimuksissa terveillä aikuisilla maksimaalinen hapenottokyky parani jo kahdessa viikossa.

Diabeetikot ja sydänpotilaat käyvät ennen HIT-tutkimusta läpi perusteelliset lääkärintarkastukset, eikä tutkimusjaksojen aikana tai jälkeen ole havaittu esimerkiksi sydänongelmia. Silti Kalliokoski muistuttaa riskien mahdollisuudesta.

Julkaistu Lääkärilehdessä 21/2014 ja Potilaan lääkärilehdessä.


Sisältö päivitetty 02.06.2014

Kommentoi artikkelia