Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Yhtäkkiä Yksin – Leskeyden kohtaaminen 50-60-vuotiaille


Kurssi on tarkoitettu noin 50-60 -vuotiaille, vähintään puoli vuotta, ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin leskeksi jääneille henkilöille. Sopeutumisvalmennuskurssille hakeminen ei edellytä Eläkeliiton yhdistyksen jäsenyyttä.

Sopeutumisvalmennuksessa käydään läpi suruun liittyviä asioita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita ja pohditaan yhdessä keinoja, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Kurssilla pääpaino on tulevaisuudessa. Tavoitteena on sekä jäsentää omaa elämäntilannetta että saada työkaluja omien tavoitteiden saavuttamiseen.

Kouluttajat: Terhi Vedenkivi ja Liisa Salmenperä

Osallisttujat: Kurssille valitaan 16 osallistujaa hakemuslomakkeiden perusteella.

Hakeminen: 22.3.2019 mennessä. Kurssi on maksuton, mutta matkakulut maksetaan itse. Kurssiin kuuluu ruokailut ja majoitus kahden hengen huoneessa, yhden hengen huoneen voi saada maksamalla erotuksen kahden hengen huoneen hintaan. Valinnoista ilmoitetaan kaikille noin kuusi viikkoa ennen kurssia.

Lisätietoja: Suunnittelija Anu Korhonen, anu.korhonen@elakeliitto.fi tai 040 7257 561

Linkki kurssin sivuille

https://elakeliitto.fi/tapahtumat/sopeutumisvalmennuskurssi-nuoremmille-leskille-kesakuu Huom. Haku päättynyt

Kurssipaikan tiedot
Lehmirannan lomakeskus, Salo www.lehmiranta.fi