Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Yhtäkkiä yksin -kurssi puolisonsa omaishoitajana toimineille leskille


Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, vähintään puoli vuotta, ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin leskeksi jääneille henkilöille. Tämä kurssi on suunnattu erityisesti puolisonsa omaishoitajana toimineille leskille. Sopeutumista tukevalle kurssille hakeminen ei edellytä Eläkeliiton yhdistyksen jäsenyyttä.
Yhtäkkiä yksin -kurssilla käydään läpi suruun liittyviä asioita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita ja pohditaan yhdessä keinoja, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Kurssilla pääpaino on tulevaisuudessa. Tavoitteena on sekä jäsentää omaa elämäntilannetta että saada työkaluja omien tavoitteiden saavuttamiseen.
Ohjaaja: Terhi Vedenkivi
Osallistujat: Kurssille valitaan 16 osallistujaa hakemuslomakkeiden perusteella.
Hakeminen: 11.2.2023 mennessä. Kurssi on maksuton, mutta matkakulut maksetaan itse. Kurssiin kuuluu ruokailut (puolihoito) ja majoitus kahden hengen huoneessa, yhden hengen huoneen voi saada maksamalla erotuksen kahden hengen huoneen hintaan. Valinnoista ilmoitetaan kaikille viimeistään noin kuusi viikkoa ennen kurssia.
Osallistujavalinnoissa noudatetaan Valtioneuvoston asetusta valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen, 14 §

Linkki kurssin sivuille

https://elakeliitto.fi/tapahtumat/sopeutumista-tukeva-kurssi-puolisonsa-omaishoitajana-toimineille-leskille Huom. Haku päättynyt

Kurssipaikan tiedot
Holiday Club Tampereen kylpylä, Holiday Club Tampereen Kylpylä on kylpylä ja kokoushotelli Tampereen keskustassa, Lapinniemessä. Kylpylä sijaitsee yli 100 vuotta vanhassa Lapinniemen puuvillakehräämössä. Lisätietoa: https://www.holidayclubresorts.com/fi/kohteet/tampereen-kylpyla/