Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Musiikki minussa- kulttuuriaiheinen Toivon työpaja, Espoo


Muistoja aurinkoisesta kesäpäivästä. Haikeutta jo menneistä hetkistä.
Rauhoittumista. Levottomuutta. Kiukkua tai ahdistusta.
Unenomaisuutta. Voimafiiliksiä. Halu hyppiä ja tanssia!

Kukin kokee musiikin kuuntelun yksilöllisesti, jopa yksi ja sama biisi herättää eri
ihmisissä aivan erilaisia mielleyhtymiä. Millaisia ajatuksia, tunteita tai ideoita musiikki sinussa herättää? Entä voisitko purkaa tunteitasi musiikin avulla?

Kurssilla käytämme musiikkia megafonina omien tunteidemme tunnistamiselle.
Tunnustellaan rauhassa tunteitamme ja ajatuksiamme, ja tehdään niitä näkyväksi
kirjoittamalla tai piirtämällä.

Entä onko sinulla itsellesi tärkeää biisiä? Voit tuoda sen kurssille mukanasi –
kuunnellaan yhdessä. Kuuntelemamme musiikit ovat erityylisiä, jolloin
herättelemme vaihtuvia ja erilaisia tunnelmia. Kurssille osallistuminen ei vaadi
soittotaitoa, sillä emme tee itse musiikkia, vaan keskitymme kuunteluun.

Musiikin ja tunteiden lisäksi keskustelemme toivosta, toiveikkuudesta ja valon
pilkahduksista, vahvuuksistamme, meille voimia tuovista asioista sekä
tulevaisuudesta.

Paikka: Valoemy, Maapallonkatu 8 E-F, sisäänkäynti Maapallonkujan puolelta kävelytieltä, aidatun leikkipuiston vierestä. 02210 Espoo
Kurssipäivät: 14.11. / 21.11./ 28.11.2019 ja 9.1.2020
Kellonajat: 11.00 – 15.00
Ohjaajat: Terhi Kimmelma-Paajanen, Puh: 040 5729119, Mielenterveyden keskusliitto sekä vertaisohjaaja Taiteen sulattamosta
Kenelle: 18-32-vuotiaille mielenterveyden ongelmia kokeville, jotka ovat kiinnostuneita musiikin kuuntelusta, sekä kirjoittamisesta tai piirtämisestä itseilmaisun keinona, etsivät uusia näkökulmia arkeen ja ovat työelämästä poissa, esim. kuntoutustuella tai eläkkeellä.
Muoto: Kurssille osallistutaan kotoa käsin.
Mukaan mahtuu: 12 henkilöä
Hae mukaan: 28.10. mennessä
Mistä tiedän, mahduinko mukaan? Valinnoista ilmoitetaan 30.10.2019 mennessä.

Yhteistyökumppanit: Taiteen sulattamo ja Espoon mielenterveysyhdistys Emy ry.

Huom! Kurssi sisältää kahvit ja lounaan

Linkki kurssin sivuille

www.mtkl.fi/tapahtumakalenteri Huom. Haku päättynyt

Kurssipaikan tiedot
Valoemy, Maapallonkatu 8 E-F, sisäänkäynti Maapallonkujan puolelta kävelytieltä, aidatun leikkipuiston vierestä. 02210 Espoo