Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Vanhuspalvelulaki kuntauudistuksen tiimellyksessä –laillako palvelut kuntoon?

25.04.2012 - 26.04.2012 | Jyväskylän yliopisto, Agora, Martti Ahtisaari sali, Mattilanniemi 2, Jyväskylä


25.4.2012 klo 10.00–16.00

Jo melko pitkään valmisteltavana ollut vanhuspalvelulaki on edennyt vaiheeseen, jossa maan hallituksen vaihduttua monia lakiluonnoksen keskeisiä lähtökohtia ja tavoitteita on haluttu avata uudelleen tarkasteltaviksi. Myös lain voimaantulon ajankohdan suhteen on esitetty erilaisia näkemyksiä. Kun kunnilla on keskeinen järjestämis- ja rahoitusvastuu hoito- ja palvelujärjestelmän toiminnassa, parhaillaan valmisteltavana olevalla kuntauudistuksella ja sen toteutustavalla on aivan olennainen merkitys myös vanhuspalvelulain kannalta.

Tuleeko hoivan ja kuntoutuksen saanti kytkeä tiettyyn kalenteri-ikään? Onko laissa määriteltävä minimitavoitteet hoitohenkilöstön määrälle suhteessa hoidettavien määrään? Miten hoito- ja palvelujärjestelmän toiminnan ja kehittämisen taloudellinen perusta turvataan, mikä on valtion ja kuntien vastuu? Turvaako valmisteltavana oleva kuntauudistus hoito- ja palvelujärjestelmän perustan tulevina vuosina, jolloin erityisesti vanhempien iäkkäiden, 80 vuotta täyttäneiden osuus ja määrä tulevat aivan ratkaisevasti kasvamaan?

Näitä kysymyksiä tarkastellaan perinteisessä Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenterin kevätseminaarissa. Seminaari on tarkoitettu käytännöntyön kehittämisestä kiinnostuneille, päättäjille, tutkijoille, suunnittelijoille, alan järjestöjen edustajille sekä iäkkäiden henkilöiden parissa työskenteleville.

Seminaarin järjestää Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter yhteistyössä Jyväskylän yliopiston kanssa.

Ohjelma:

9.15–10.00 Ilmoittautuminen
10.00–10.10

Avaus

Professori Pertti Era, Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter
Vararehtori, professori Matti Manninen, Jyväskylän yliopisto
Aamupäivän puheenjohtaja: johtaja Jouko Isolauri, Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
10.10–10.45

Laki iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamisesta – lain lähtökohdat ja valmistelun tilanne

Sosiaalineuvos Päivi Voutilainen, Sosiaali- ja terveysministeriö
10.45 – 11.25

Valtion ja kuntien vastuut palvelujärjestelmien kehittämisessä ja ylläpidossa ja kuntauudistukseen liittyvät näkymät

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen
11.25 – 12.00 Vanhuspalvelulaki ja kuntauudistus kuntien näkökulmasta

Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen, Suomen Kuntaliitto
12.00–13.15 Lounastauko
Iltapäivän puheenjohtaja: Gerontologian ja kansanterveyden professori emeritus Eino Heikkinen
13.15–13.45

Hyvän hoidon kulmakivet ja niiden edellytykset hoito- ja palvelujärjestelmän kehittämisen kannalta

Geriatrian professori Jaakko Valvanne, Tampereen yliopisto
13.45–14.15

Vanhuspalvelulaki hoidon ammattilaisten näkökulmasta

Puheenjohtaja Juhani Palomäki, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
14.15–14.45 Kahvitauko
14.45–15.15

Vanhuspalveluiden kehittämisen ja resursoinnin haasteet suuressa kunnassa

Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Riitta Mäkinen, Jyväskylä
15.15–15.45

Vanhuspalveluiden kehittämisen ja resursoinnin haasteet pienessä kunnassa

Osastonhoitaja, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Sari Järvinen, Joutsa
15.45–16.00 Loppukeskustelu ja tilaisuuden päätös

Osallistumismaksu: 120 € sisältää ohjelmaan merkityn kahvin ja lounaan. Osallistumismaksu laskutetaan etukäteen.

Lisätietoja: Johtaja Pertti Era
(014) 2692620,
0400 389685
pertti.era@gerocenter.fi

Ilmoittautumisehdot: Viimeisen ilmoittautumispäivän jälkeen tehdystä peruutuksesta laskutetaan 50 % osallistumismaksusta. Peruutus tulee tehdä kirjallisesti: pertti.era@gerocenter.fi

Ilmoittautumiset 18.04.2012 mennessä lomakkeella:

Lue lisää/ilmoittaudu
Sisältö päivitetty 30.05.2016