Suoraan sisältöön (paina enter-painiketta)

Jyväskylän yliopisto: Terveystieteiden laitoksen XI Tieteen päivä

12.05.2015 - 13.05.2015 | Jyväskylän yliopisto, Agora Auditorio 2


Tiistaina 12.5.2015 klo 8.15–16.00,

Tieteen päivässä esitellään myös terveystieteiden laitoksella lukuvuoden 2014–2015 aikana valmistuneita tai valmistuvia väitöskirjoja ja pro gradu -töitä sekä suullisin että posteriesityksin.
Kutsuluennoitsijana esiintyy fysiatrian professori Jaro Karppinen Oulun yliopistosta. Hänen otsikkonsa on Selkäkivun hoito nyt ja tulevaisuudessa. Kohti yksilöllistä selkäkivun hoitoako?

Professori Karppisen tutkimustyö kohdistuu tuki- ja liikuntaelinsairauksien, erityisesti selän sairauksien syntyyn, diagnostiikkaan ja hoitoon. Karppinen on kutsuttu ansioidensa perusteella European Academy of Rehabilitation Medicinen jäseneksi. Akatemian tehtävänä on kehittää kuntoutuksen koulutusta ja tutkimusta Euroopassa. Lisäksi Karppinen on mm. Hongkongin yliopiston kunniatohtori ja hän saanut useita muita kansainvälisiä ja kotimaisia huomionosoituksia työstään.

Jaro Karppinen on lisäksi toiminut useissa asiantuntijatehtävissä mm. kansainvälisissä yliopistojen ja apurahoja jakavien organisaatioiden arviointiryhmissä sekä tieteellisten lehtien editorina. Niin ikään hän on ollut kutsuttu luennoitsija monissa kansainvälisissä kongresseissa ja hänellä on laaja tieteellinen julkaisutoiminta. Kotimaassa hän on toiminut mm. Suomen fysiatriyhdistyksen puheenjohtajana ja Suomen kivuntutkimusyhdistyksen varapuheenjohtajana. Tällä hetkellä hän toimii Suomalaisen selkätutkimusseuran sihteerinä. Hän on myös jalkauttamassa tutkimustietoa käytäntöön toimimalla mm. Käypä hoito -työryhmissä.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjelma on osin englanninkielinen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita!

Tapahtuman tarkempi ohjelma löytyy terveystieteiden laitoksen kotisivuilta

Lue lisää/ilmoittaudu
Sisältö päivitetty 30.05.2016